09/09/2025 | Press release | Distributed by Public on 09/09/2025 05:56
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSOn uuden toimintakauden (2026−2030) on tarkoitus käynnistyä ensi vuoden alussa. Esitys uudeksi METSO-ohjelmaksi on lausuntokierroksella 9.9 -13.10.2025.
METSO-ohjelman tavoitteena on parantaa metsäisten luontotyyppien ja metsälajien tilaa sekä suojelutasoa. Ohjelma perustuu maanomistajien vapaaehtoisesti tarjoamiin kohteisiin sekä niiden suojeluun ja luonnonhoitoon erilaisin keinoin.
"Laajan hyväksynnän maanomistajilta ja sidosryhmiltä saanut vapaaehtoinen METSO-ohjelma on juurtunut osaksi luonnonsuojelua. METSO on menestystarina, joka tarvitsee jatkonsa yhä vahvempana", sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.
"Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut vapaaehtoisen, metsäomistajien keskuudessa hyväksi koetun METSO-ohjelman jatkoon vuodesta 2026 alkaen. METSO-ohjelma tukee muita toimenpiteitä, joilla pyritään osaltaan kääntämään metsäisten elinympäristöjen ja lajien kehitys myönteiseen suuntaan", toteaa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Päätösehdotuksessa esitetään muun muassa luonnonsuojelualueverkoston kehittämistä yksityisillä ja valtion mailla sekä kuntien omistamilla alueilla, Metsähallituksen alue-ekologisen verkoston vahvistamista sekä talousmetsien luonnonhoidon ja monimuotoisuuden edistämistä.
Päätösehdotuksessa esitetään myös METSO- ja Helmi-ohjelmien yhteistyön vahvistamista, luontotiedon kehittämistä sekä metsäalan toimijoiden koulutusta sekä uusien keinojen pilotointia.
Lisäksi esitetään toimenpiteitä METSO-ohjelman viestinnän, yhteistyön, tutkimus- ja kehittämistoiminnan, seurannan, sekä luonnonsuojelualueita koskevan tietojärjestelmän uudistamisen osalta.
Päätösehdotuksen mukaan METSO-ohjelma jatkuu vapaaehtoisuuteen perustuvana ja laajenee myös pysyvän suojelun osalta koko maahan. Pohjois-Suomessa pysyvässä suojelussa keskitytään vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojeluun. Ohjelman kestoksi esitetään vuosia 2026-2040.
Ohjelmakausi jaetaan kahteen jaksoon: vuosille 2026-2030 esitetään määrällisiä tavoitteita, ja vuosien 2031-2040 tavoitteet sovitetaan yhteen kansallisen ennallistamissuunnitelman tavoitteiden kanssa. METSO-ohjelma on samalla myös osa Euroopan unionin ennallistamisasetuksen kansallista toimeenpanoa. Kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelu on parhaillaan käynnissä ja luonnoksen on määrä valmistua elokuussa 2026.
Päätösehdotuksen mukaan METSO-ohjelma toimii tiiviissä yhteistyössä Helmi-elinympäristöohjelman kanssa. Helmi-ohjelmaan tällä hetkellä kuuluva vapaaehtoinen soidensuojelu siirrettäisiin osaksi METSO-ohjelmaa Helmi-ohjelmakauden päättyessä. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteistyönä toteutettavassa METSO-ohjelmassa huomioidaan toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset, jotka liittyvät muun muassa organisaatioiden uudelleenjärjestelyihin sekä aluehallinnon tulevaan rakenteeseen.
Päätösehdotus pohjautuu syksyllä valmistuneen Metso-ohjelman seurantaryhmän valmistelumuistioon.
ympäristöministeriö
Esa Pynnönen
ympäristöneuvos
[email protected]
p. 0295 250 386
maa- ja metsätalousministeriö
Ville Schildt
metsäneuvos
[email protected]
p. 0295 162 190