04/09/2026 | Press release | Distributed by Public on 04/09/2026 13:16
Torstaina 9.4.2026 pidettiin Romanipoliittisen ohjelman eli Rompo3 romanien ja viranomaisten alueellinen kuulemis- ja yhteistyötilaisuus Pohjois-Karjalassa, Kiteellä.
Suurin osa osallistujista tuli Kiteeltä ja muutamia myös naapurikunnasta Tohmajärveltä yhteiseen iltapäivään Kiteen Evankeliselle Kansanopistolle. Jälleen oli hyvä päivä yhteisten asioiden parissa.
Tilaisuuden avauspuheenvuoron piti Kiteen kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen ja romaniyhdistyksen ja -paikallistyöryhmän terveiset toi Romita Bollström.
Kiteellä pidetty kuuleminen oli 6. vastaavanlainen tilaisuus, joka on pidetty vajaan vuoden aikana eri puolella Suomea. Nyt pidetään näistä tilaisuuksista taukoa loppukevät ja kesä ja syksyllä katsotaan järjestetäänkö syksyllä vielä kaksi tilaisuutta.
Näistä alueellista tilaisuuksista saadaan aineistoa kansalliseen ja Euroopan komissiolle annettaviin raportteihin täydentäen kyselylomakkeilla saatavaa informaatiota koskien Rompo3 toimeenpanoa Suomessa vuosina 2025-2026.
Kyseiset kuulemistilaisuudet ovat sosiaali- ja terveysministeriön perustehtäviä, joita toteutetaan osana myös EU osarahoitteista 'Rakkavaha dielibosta - Puhutaan osallisuudesta' -hanketta.
Kiitos pöytien puheenjohtajille ja osallistujille sekä yhteistyökumppaneille!