04/30/2026 | Press release | Distributed by Public on 04/30/2026 02:24
Vuoden pohjoismainen teko myönnetään pohjoismaalaisuuden eteen tehdystä työstä. Palkinto jaettiin tänä vuonna kolmatta kertaa.
Pohjoismaisten kielten oppiaineen järjestämä studia generalia -luentosarja På talo m Norden on palkittu Vuoden pohjoismaisena tekona. Palkinnon myöntää Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto.
Palkintoperusteluissa kiitellään Åbo i Nordenin luentosarjan tehneen tärkeää ja pitkäjänteistä työtä pohjoismaisen tiedon lisäämiseksi ja yhteistyön edistämiseksi.
"Vuonna 2025 alkanut luentosarja on käsitellyt pohjoismaisia teemoja monipuolisesti ja mielenkiintoisesti eri näkökulmista ja vahvistanut pohjoismaista yhteistyötä Turun alueella. Luentosarjaan on ollut mahdollista osallistua niin Zoomissa kuin paikan päällä Turun yliopistolla. Luentosarja on tuonut esiin selkeällä ja kiinnostavalla tavalla pohjoismaisia teemoja, kuten kieliä, kulttuuria ja pohjoismaisten maiden välistä yhteistyötä."
Palkinto jaettiin liiton kevätkokouksessa, joka järjestettiin 28.4. Ruotsin suurlähetystössä. Professori Camilla Wide ja projektitutkija Henrik Hurme ottivat palkinnon paikan päällä vastaan.
Palkinto osoittaa, että tämänkaltaiselle, eri alojen asiantuntijoita keräävälle ja Pohjoismaita monesta eri näkökulmasta käsittelevälle luentosarjalle, on edelleen suuri tarve, Wide ja Hurme sanoivat kiitospuheessaan.
- Olemme iloisia siitä, että olemme luoneet alustan, joka pohjoismaisen tiedon jakamisen lisäksi herättää uusia ajatuksia ja keskustelua. Luentosarja jatkuu syksyllä 2026.
- Haluamme kiittää kaikkia luentosarjaan osallistuneita luennoitsijoita. Tack att ni har ställt upp och bidragit till en lyckad föreläsningsserie!
Vuoden pohjoismainen teko myönnetään pohjoismaalaisuuden eteen tehdystä työstä. Palkinto jaettiin tänä vuonna kolmatta kertaa.