The Finnish Defence Forces

09/24/2026 | Press release | Distributed by Public on 09/24/2026 06:10

Sata vuotta suomalaista logistiikkaupseerikoulutusta

Puolustusvoimien logistiikkaupseerikoulutus viettää syksyllä 2026 satavuotisjuhliaan. Ensimmäiset askeleet huollon ammattilaisten koulutuksen käynnistämiseksi otettiin lokakuussa 1926 Helsingin Kampin kasarmeilla.

Huollon - ja sen kattokäsitteenä logistiikan - onnistunut järjestäminen, oli sitten kyse kuljetuksista, ruoasta, vaatteista, varusteista, lääkinnästä, ase- ja ampumatarvikehuollosta tai vaikkapa vikaantuneen materiaalin korjaamisesta, on ollut aina menestyksekkäiden sotilaallisten operaatioiden perusedellytys.

Myös vuonna 1918 perustetuissa Suomen Puolustusvoimissa huolto-osaamisen merkitys ymmärrettiin varhain.

Itsenäisen Suomen huoltoupseerikoulutuksen katsotaan alkaneen vuosisata sitten, lokakuussa 1926, jolloin Helsingin Kampin kasarmeilla nykyisen Lasipalatsin läheisyydessä järjestettiin talousupseereille suunnattu neljän kuukauden mittainen Sotilashallinnollinen kurssi I.

Logistiikan huoltolajit olivat uuden aselajin alkutaipaleella intendentuuri - eli nykytermein talousmateriaalihuolto - lääkintä-, eläinlääkintä-, ja ampumatarvikehuolto sekä pioneeri-, suojelu- ja viestihuolto. Lisäksi huoltoupseerien vastuulle kuului jo tuolloin joukkojen ja materiaalin kuljetusten järjestäminen.

Vuosisadan kuluessa sotilaallinen huolto mukautui ensin pelkästä rauhanajan koulutustoiminnan tukemisesta talvi- ja jatkosodan asettamiin suuren kenttäarmeijan asettamiin vaatimuksiin ja teknistyi ja motorisoitui muiden aselajien mukana.

Kylmän sodan aikana huollon ja myös sen rinnalla aina kulkeneen sotataloudellisen varautumisen punaiseksi langaksi muodostui omavaraisuus, mikä näkyi esimerkiksi kotimaisen puolustusmateriaaliteollisuuden Puolustusvoimien käyttöön kehittämissä aseissa ja ajoneuvoissa.

Samalla vahvistettiin myös Puolustusvoimien materiaalisen ja huollollisen valmiuden kulmakiviin nykyisinkin kuuluvaa suomalaisen yhteiskunnan sotilas- ja siviilitoimijoiden tiivistä yhteistyötä normaali- ja poikkeusolojen logistiikassa.

Viimeisten vuosikymmenten aikana sotilaallinen huolto on saanut Puolustusvoimissa kattokäsitteekseen logistiikan, johon kuuluvat perinteisten huoltolajien lisäksi muun muassa sotatalouden, sotilaallisen infrastruktuurin ja väylien, sotamateriaalin ja sotatalouden kehittämisen kokonaisuudet.

Samalla aiemmin kotimaakeskeisestä logistiikasta on 1990-luvulta alkaneen kansainvälisen toiminnan vilkastumisen ja lopulta Nato-jäsenyyden myötä tullut toimintaa, joka liittää Puolustusvoimat osaksi globaaleja verkostoja. Kotimaisten ja liittolaisjoukkojen liikkuvuuden, materiaalisen valmiuden ja logistisen tuen takaaminen onkin elimellinen osa tämän päivän logistiikkaupseerin tehtäviä ja ammattiosaamista.

Kampin kasarmeilta alkaneesta sotilaallisen logistiikan toimialakoulutuksesta Puolustusvoimissa vastaa tänä päivänä vuonna 2015 Riihimäellä toimintansa aloittanut Logistiikkakoulu.

Logistiikkakoulu perustettiin puolustusvoimauudistuksen yhteydessä, kun Hämeen Rykmentin alainen Huoltokoulu toimintoineen siirrettiin Panssariprikaatin alaisuudessa toimivaan Hattula-Riihimäen varuskuntaan Riihimäelle. Samassa varuskunnassa toimii myös Puolustusvoimien terveydenhuollosta vastaavan Sotilaslääketieteen keskuksen esikunta.

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnan alainen Logistiikkakoulu antaa upseerikoulutuksen osalta tutkintoon tähtäävää logistiikan koulutusta muun muassa sotatieteiden kandidaatin sekä maisterin koulutusohjelmissa. Lisäksi se toteuttaa toimialapäällikön opintokokonaisuuteen tähtäävää upseereille suunnattua täydennyskoulutusta sekä aliupseereiden täydennyskoulutusta.

Koululla on merkittävä rooli myös Puolustusvoimien vaativimpien ajoneuvo, kuljetus- sekä ase- ja räjähdealan eri tehtäviin täydennyskoulutuksen järjestämisessä sekä logistiikan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Logistiikkakoulu juhlisti logistiikkaupseerikoulutusta keskiviikkona 23. syyskuuta Riihimäellä, jossa koulun päärakennuksen edustalla paljastettiin Logistiikan kivi -muistomerkki. Muistomerkki koostuu koulun lipun kuva-aiheen esittävästä kilvestä, joka on valettu hylsyissä ja ajoneuvoissa käytetyistä metalleista tehdystä seoksesta. Muistomerkin kivipaasi on peräisen Uudenkylän asevarikon alueelta, jossa elokuussa 1965 tapahtunut mittava räjähdeonnettomuus oli irrottanut sen kallioperästä.

The Finnish Defence Forces published this content on September 24, 2026, and is solely responsible for the information contained herein. Distributed via Public Technologies (PUBT), unedited and unaltered, on September 24, 2026 at 12:10 UTC. If you believe the information included in the content is inaccurate or outdated and requires editing or removal, please contact us at [email protected]