09/04/2026 | Press release | Distributed by Public on 09/04/2026 00:03
OP Pohjolan asiakkaisiin kohdistuvista huijauksista noin 70 prosenttia onnistutaan torjumaan jo ennen kuin rikollinen pyrkii tekemään maksuyrityksen. Suojauskeinoilla pyritään myös estämään huijaussivujen toiminta.
Verkkorikolliset saalistavat yhä enemmän myös suomalaisten rahoja. Huijausmäärät ovat kasvaneet, mutta OP Pohjola torjuu noin 70 prosenttia huijauksista jo ennen rikollisen maksuyritystä. Huijaus katkaistaan siinä vaiheessa, kun rikollinen yrittää päästä verkkopankkiin. Maksuyritykseen edenneistä huijauksista torjutaan vajaa puolet.
Huijauksissa menetettävät summat vaihtelevat: OP Pohjolan asiakkailla keskimääräinen menetys on alle 3000 euroa.
- Keskimääräisen huijauksen taakse jää kuitenkin laaja joukko suurempia ja pienempiä huijauksia. OP Pohjolan asiakkaat ovat lisänneet suojauksiaan ottamalla käyttöön turvarajoja tileillä, mikä estää suuremmat huijaukset. Tällä hetkellä tilien turvarajat ovat noin 85 prosentissa henkilöasiakkaiden tileistä, sanoo OP Pohjolan petostorjunnan päällikkö Kim Sirén.
Uutena turvatoimena rikollisten maksuyritysten torjunnassa OP Pohjola lanseerasi keväällä varoituksen OP-mobiiliin, jos asiakas on tekemässä maksua samaan aikaan, kun puhuu puhelimessa.
- Huijaukset perustuvat usein sosiaaliseen manipulaatioon, jossa asiakas luulee asioivansa pankin kanssa puhelimessa. Tämä herätä on ollut voimakas varoite, sillä asiakkaat keskeyttävät maksuja puheluiden aikana enemmän, Sirén sanoo.
OP lisännyt turvaomaisuuksia yhdessä teleoperaattorien kanssa
OP Pohjola torjuu huijauksia jo ennen niiden yrittämistä. Viime syksynä OP Pohjola lanseerasi huijaussivustojen sulkemisratkaisun, jossa pankit keräävät tietoa huijaussivustoista. Operaattorit sulkevat liikenteen näille sivuille.
- Huijaussivustot saavat eniten uhreja heti niiden aktivoitumisen jälkeen. Nyt sivut voidaan sulkea nopeammin, ja tämä on vähentänyt tämän tyyppisten huijausten määrää OP Pohjolan asiakkaiden keskuudessa. Operaattorit estävät yli puoli miljoonaa vierailua huijaussivustoilla kuukausittain, Sirén sanoo.
Asiakas itse on myös tärkeä osa turvallisuutta.
- Pankkitunnusten oikeaoppinen käyttö on edelleen hyvin turvallinen tapa asioida niin pankin omissa kuin kolmannen osapuolen palveluissa. Suosittelemme ensisijaisesti pankin mobiilisovelluksen käyttöä, sillä silloin asiakas voi varmuudella tietää asioivansa oikean palveluntarjoajan palvelussa, Sirén toteaa.
Viime aikoina sosiaalinen media on noussut esiin huijarien toiminnan mahdollistavana alustana.
- Petosten torjunta ei ole vain pankkien ja asiakkaiden vastuulla, vaan se on kaikkien toimijoiden yhteinen haaste. Esimerkiksi teleoperaattorit välittävät huijaustekstiviestejä, sähköpostipalveluita tarjoavat toimijat välittävät tietojenkalasteluviestejä, hakukoneet tarjoavat petollisia sivustoja tietoa etsivälle ja sosiaalisen median alustat mahdollistavat rikollisten olemattomien sijoitusmahdollisuuksien markkinoinnin palveluissaan.