Social Democratic Party of Finland

10/25/2025 | Press release | Distributed by Public on 10/25/2025 00:28

SDP:n Niina Malm: Orpon hallituksen toimintakyky heikkenee silmissä

SDP:n Niina Malm: Orpon hallituksen toimintakyky heikkenee silmissä

25.10.2025

"Kuluneen viikon uutisointi datakeskusten verotuksen ympärillä huolestuttaa", toteaa kansanedustaja Niina Malm (sd). "Päätökset, joita tehdään epävarmoin perustein ja sitten yllättäen perutaan, saavat jälleen epäilemään, että Orpon hallituksen toimintakyky on heikentynyt huomattavasti. Hallituksessa poukkoillaan kuin pingispallot ja päätöksistä kärsivät talous ja kansalaiset", muistuttaa Malm.

Hallitus on kiistellyt viimeisimmän viikon datakeskusten sähköveron kiristämisestä. Hakukonejätti Google uhkasi jättävänsä miljardi-investoinnin tekemättä Kajaaniin ja Muhokselle. Paineen alla hallitus päätti, että datakeskukset saavat poistuvan sähköverotuen tilalle varsin avokätisen tuen.

"Sen sijaan, että hallitus olisi odottanut itse nimittämänsä selvitysmiehen selvitystä, se käynnisti erikoisen sähläysoperaation ja veti johtopäätökset ennen kuin kaikki tieto oli saatavilla. Jälleen kerran riitti, että suuryritys vähän hiosti, niin johan hallitus pakitti omista suunnitelmastaan", Malm päivittelee.

Malmin mukaan lopputulos oli kansantalouden kannalta huonoin mahdollinen: yrityksille luotiin epävarma toimintaympäristö ja verotulot jäivät saamatta.

"Poukkoileva päätöksenteko on viesti siitä, että Orpon hallituksen toimintakyky on heikentynyt huomattavan aikaisin, jo 1,5 vuotta ennen vaalikauden päättymistä. Tämä yhdistettynä ennätyksiä hipoviin työttömyyslukuihin ja talouden alakuloon on erityisen huono uutinen suomalaisille", Malm jatkaa.

"Suomalaisten luottamus on rapautunut, vaikka juuri nyt sitä tarvittaisiin eniten", Malm kertaa. "Suomen talous ei kasva, jos emme saa palautettua suomalaisten luottamusta. Tällaisella poukkoilulla sitä ei voida palauttaa".

Jaa sosiaalisessa mediassa

Social Democratic Party of Finland published this content on October 25, 2025, and is solely responsible for the information contained herein. Distributed via Public Technologies (PUBT), unedited and unaltered, on October 25, 2025 at 06:28 UTC. If you believe the information included in the content is inaccurate or outdated and requires editing or removal, please contact us at [email protected]