Results

Regional Council of Kymenlaakso

02/06/2026 | Press release | Distributed by Public on 02/06/2026 01:50

Eurooppatie 16 ulottuu pian myös Suomeen

Eurooppatie 16 ulottuu pian myös Suomeen! Eurooppatie 16 eli E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Valtioneuvosto asetus astuu voimaan 5.3.2026. Suomi sai Eurooppatie-statuksen yhdelle maan kriittisistä poikittaisyhteyksistä, joka on tärkeä paitsi sotilaalliselle liikkuvuudelle ja huoltovarmuudelle myös kansalaisten ja yritysten arjelle. Suomessa E16-tien muodostavat valtatie 12 välillä Rauma-Kouvola ja valtatie 15 välillä Kouvola-Kotkan Mussalo. Tampereen kohdalla E16-tien muodostaa kehätie. Valtateillä 12 ja 15 on jo käynnistetty ja tullaan käynnistämään kevään 2026 aikana yhteensä yli 200 miljoonan euron parannushankkeet. Nykyisellään E16-tie kulkee Pohjois-Irlannista Skotlannin ja Norjan kautta Ruotsin Gävleen.

Suomen osuus E16-tiestä on noin 400 kilometriä. Muutosten myötä tiet merkitään oman kansallisen numeroinnin ohella uudella E16-numeroinnilla.
Uusi E16-tie on osa liikennejärjestelmämme strategista vahvistamista.Tien merkitys korostuu tässä talous- ja turvallisuustilanteessa.
Suomi esitti tien jatkamista Suomen puolelle Eurooppateitä koskevia asioita käsittelevälle Euroopan talouskomission tieliikenteen työryhmälle lokakuussa 2024. Kansainvälinen sopimusmuutos ja voimaansaattamisen kansallisesti edellyttämä valtioneuvoston asetus tulevat voimaan 5.3.2026.
Asiasta tiedotti Liikenne- ja viestintäministeriö
#E16 #turvallisuus #huoltovarmuus #Vt15 #Kouvola #Kotka #Mussalo

Regional Council of Kymenlaakso published this content on February 06, 2026, and is solely responsible for the information contained herein. Distributed via Public Technologies (PUBT), unedited and unaltered, on February 06, 2026 at 07:51 UTC. If you believe the information included in the content is inaccurate or outdated and requires editing or removal, please contact us at [email protected]