11/12/2025 | Press release | Distributed by Public on 11/12/2025 04:58
Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI selvitti oikeusministeriön toimeksiannosta kuntien ja hyvinvointialueiden järjestöille ja säätiöille myöntämää tukea. Selvityksessä tarkastellaan myös avustustoiminnan prosesseja ja annetaan kehittämisehdotuksia.
Selvityksen mukaan järjestöjen ja säätiöiden kunnilta saama rahoitus oli yhteensä 188,5 miljoonaa euroa vuonna 2024. Tämän lisäksi hyvinvointialueet myönsivät avustuksia 16,3 miljoonaa euroa. Tieto eroaa merkittävästi kansallisen tilinpäätöstiedonkeruun kautta saatavasta avustustiedosta, koska määritelmät ja kirjauskäytännöt eroavat toisistaan.
Avustusprosessien selkeys ja avustustiedon laatu vaihtelevat erityisesti kunnissa. Lisäksi tilojen käytön tai asiantuntija-avun kaltaista epäsuoraa tukea ei useimmiten kirjata eikä sen arvoa seurata.
Jotta järjestöille ja säätiöille myönnettävistä avustuksista saataisiin nykyistä selkeämpi kokonaiskuva, tarvitaan useita kehittämistoimia. Selvityksessä ehdotetaan muun muassa määritelmien tarkentamista, hakuprosessien ja -järjestelmien kehittämistä sekä avustusten tavoitteita ja myöntämisperusteita koskevan tiedon avaamista.
Oikeusministeriö toivoo selvityksen herättävän keskustelua kansalaisjärjestöjen tuesta ja sen seurannan kehittämisestä. Palautetta selvityksestä kerätään kunnilta ja hyvinvointialueilta kyselyllä, joka on käynnissä Otakantaa.fi-palvelussa 11.12.2025 asti.
Kyselyssä pyydetään arvioimaan selvityksen tuloksia ja niiden merkitystä sekä annettuja kehittämisehdotuksia. Kyselyn yhteenveto julkaistaan Otakantaa.fi-palvelussa tammikuussa 2026.
Selvitys on osa kansalaisjärjestöstrategiaan liittyvää työtä, jonka tavoitteena on vahvistaa kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman linjausten mukaisesti eri hallinnonalojen yhteistyönä.
Lisätiedot:
erityisasiantuntija Mikko Lehtonen, p. 0295 150 173, [email protected]
Kuntien ja hyvinvointialueiden avustukset järjestöille ja säätiöille. Selvitys avustustoiminnasta ja siihen liittyvistä tietoprosesseista.
Otakantaa.fi: Kuntien ja hyvinvointialueiden järjestöille ja säätiöille myöntämät tuet (selvitys)