Government of Finland

09/11/2025 | Press release | Distributed by Public on 09/11/2025 04:46

Hallitus antoi eduskunnalle sisäisen turvallisuuden selonteon

Hallitus antoi eduskunnalle sisäisen turvallisuuden selonteon

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 11.9.2025 13.35
Tyyppi:Tiedote

Valtioneuvosto antoi 11. syyskuuta eduskunnalle selonteon sisäisestä turvallisuudesta. Selonteon mukaan kansainvälinen turvallisuustilanne vaikuttaa yhä merkittävämmin Suomen sisäiseen turvallisuuteen. Muutos edellyttää turvallisuusviranomaisilta vahvaa varautumista ja valmiutta.

- Suomen turvallisuusympäristön perustavanlaatuisten muutosten vuoksi poliisi, rajavalvonta, siviilitiedustelu ja pelastustoimi ovat avainasemassa takaamassa koko Suomen turvallisuutta. Meihin voi kohdistua vakavia ei-sotilaallisia ulkoisia ja valtiollisia uhkia, jolloin ensivasteen antavat sisäisen turvallisuuden viranomaiset. Tämä on aivan olennaista muistaa, kun tehdään päätöksiä Suomen turvallisuuden ylläpitämiseksi, sanoo sisäministeri Mari Rantanen.

Tällaisia uhkia ovat esimerkiksi hybridiuhat, välineellistetty maahantulo, vihamielinen tiedustelu- ja vaikuttamistoiminta, kansainvälinen terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus. Turvallisuusviranomaisten on varauduttava myös pitkäkestoisiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin, joissa yhteiskunnalla tulee olla vahva kyky suojata siviiliväestöä. Näin mahdollistetaan elintärkeiden toimintojen jatkuminen. Arjen turvallisuuspalvelujen laadukas tuottaminen luo perustan häiriötilanteisiin vastaamiselle.

Selonteon painopisteenä on Suomen turvallisuusympäristön muutos. Selonteossa kuvataan, mitä se edellyttää turvallisuusviranomaisilta ja yhteistyöltä muiden viranomaisten kanssa. Selonteossa otetaan huomioon aiemmin julkaistut ulko- ja turvallisuuspoliittinen ja puolustusselonteko.

Sisäisen turvallisuuden selonteko on laadittu valtioneuvostossa sisäministeriön johdolla yhteistyössä sisäisen turvallisuuden viranomaisten kanssa. Valmistelun aikana on kuultu keskeisiä sidosryhmiä.

Eduskunta laatii seuraavaksi selonteosta kannanoton. Selonteko ja kannanotto muodostavat yhdessä Suomen sisäisen turvallisuuden politiikan keskeiset linjaukset tuleville vuosille.

Lisätietoja:
ministeri Rantasen haastattelupyynnöt, media.sm(at)gov.fi, p. 050 555 5035
kansliapäällikkö Matti Sarasmaa, p. 0295 418 804, [email protected]

Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta 11.9.2025
Sisäisen turvallisuuden selonteon esittelydiat
Orpon hallitusohjelma Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio
hallitusohjelmat kunnan toimialat ohjelmat pelastustoimi poliisitoimi rajaturvallisuus rajavalvonta selonteot sisäinen turvallisuus
Government of Finland published this content on September 11, 2025, and is solely responsible for the information contained herein. Distributed via Public Technologies (PUBT), unedited and unaltered, on September 11, 2025 at 10:46 UTC. If you believe the information included in the content is inaccurate or outdated and requires editing or removal, please contact us at [email protected]