07/23/2026 | Press release | Distributed by Public on 07/23/2026 04:04
Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.
Lakiesityksen tavoitteena on parantaa ostajien ja taloyhtiöiden suojaksi annettujen säännösten toimivuutta ja poistaa nykyisen lain soveltamisessa havaittuja ongelmia. Esityksessä ehdotetaan muun muassa rakennustyön tarkkailijan käytön muuttamista pakolliseksi, vakuussääntelyn uudistamista sekä vuositarkastusta ja uutta jälkitarkastusta koskevia säännöksiä. Lisäksi ehdotetaan muutoksia niin sanottujen välimallisopimusten sääntelyyn ja myyjän vastuuseen.
Esitysluonnoksen vaikutusarvioissa tunnistetaan keskeisiä vaikutusalueita ja vaikutusmekanismeja, mutta arviointi jää useissa olennaisissa kohdissa yleisluontoiseksi ja laadulliseksi. Taloudellisia vaikutuksia tulisi jäsentää selkeämmin kohderyhmittäin. Vaikutusten suuruusluokkaa, kohdentumista, oletuksia ja epävarmuuksia tulisi arvioida suuntaa antavilla laskelmilla tai skenaariotarkasteluilla.
Rakennustyön tarkkailijan pakollisuus voi parantaa ostajien tiedonsaantia, virheiden dokumentointia ja mahdollisuuksia puuttua ongelmiin aikaisessa vaiheessa. Esitysluonnoksessa ei kuitenkaan arvioida riittävästi tästä aiheutuvien hyötyjen suuruutta tai todennäköisyyttä eikä sitä, miten hyödyt suhteutuvat tarkkailijasta ja tarkastusmenettelyistä aiheutuviin kustannuksiin. Kustannukset voivat heijastua asuntojen hintoihin, vastikkeisiin tai muihin ostajien maksamiin eriin. Esitykseen tulisi lisätä esimerkkilaskelmia eri kokoisista hankkeista ja arvioida tarkkailijoiden saatavuutta.
Yritysvaikutuksia tulisi täydentää erityisesti pk-yritysten, kilpailun ja markkinoille tulon näkökulmasta. Arvioinnissa tulisi ottaa huomioon uudisrakentamisen heikko suhdannetilanne sekä tarkastella myös suorituskyvyttömyysvakuutusten hintaa ja saatavuutta. Kuluttajien osalta tulisi arvioida tarkemmin ostajan peruuttamistilanteen vakiokorvauksen korottumista sekä välimallisopimusten sääntelyn jäljelle jättämiä riskejä.
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asuntokauppalain muuttamisesta (hankenumero: OM101:00/2023), jonka oikeusministeriö toimitti arviointineuvoston käyttöön sähköpostitse 3.7.2026. Lausunto on julkinen.
Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos noudattaa välttävästi lainvalmistelun vaikutusarviointiohjetta. Hallituksen esitysluonnoksessa on olennaisia puutteita ja esitysluonnosta tulee korjata neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.
Lisätietoja: arviointineuvos Antti Moisio, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeri p. 0295 160 059.
Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, joka antaa lausuntoja hallituksen esitysluonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista. Se ei ota kantaa ehdotusten kannatettavuuteen tai poliittisiin ratkaisuihin. Lainsäädännön arviointineuvosto toimii valtioneuvoston kanslian yhteydessä.