06/08/2026 | Press release | Distributed by Public on 06/08/2026 05:49
Valtioneuvoston kanslia pyytää henkilöitä ilmaisemaan kiinnostuksensa Euroopan unionin tuomioistuimessa avoimeksi tulevaan unionin tuomioistuimen tuomarin tehtävään. Ehdokasasettelu koskee 7. lokakuuta 2027 alkavaa kuuden vuoden toimikautta. Tuomioistuin sijaitsee Luxemburgissa, ja sen työkieli on ranska.
EU:n perussopimusten mukaan unionin tuomioistuimen tuomarit valitaan henkilöistä, joiden riippumattomuus on kiistaton ja jotka joko täyttävät kotimaassaan korkeimpien tuomarin virkojen kelpoisuusvaatimukset tai ovat tunnetusti päteviä lainoppineita.
Suomessa tuomioistuinlain mukaan tuomariksi voidaan nimittää oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet. Tuomioistuinlain mukaan korkeimman oikeuden presidentiksi ja jäseneksi sekä korkeimman hallinto-oikeuden presidentiksi ja jäseneksi voidaan nimittää edellä mainitut edellytykset hyvin täyttävä etevä laintuntija.
Kansallisesta ehdokasasettelusta päättää valtioneuvoston kanslian esittelystä valtioneuvosto. Ehdokkaan nimeämistä valmistellaan valtioneuvoston asettamassa asiantuntijaneuvottelukunnassa.
Tehtävä täytetään EU:n jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella. Ennen nimittämistä EU:n tasolla toimiva oikeusoppineista koostuva komitea antaa lausunnon ehdolla olevan henkilön soveltuvuudesta.
Tehtävästä kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan kirjallisesti viimeistään perjantaina 3.7.2026 klo 16.15 valtioneuvoston kanslian kirjaamoon sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai postitse osoitteeseen: Valtioneuvoston kanslia, PL 23, 00023 Valtioneuvosto. Kuoreen merkintä "EUT-tuomari". Mukaan on liitettävä ansioluettelo joko suomen tai ruotsin kielellä.
Lisätietoja: osastopäällikkö, EU-asioiden valtiosihteeri Minna Kivimäki p. 0295 160 431 ja lainsäädäntöneuvos Elina Tölö p. 0295 160 135, valtioneuvoston kanslia