09/24/2026 | Press release | Distributed by Public on 09/24/2026 04:44
Hallitus esittää tuotevastuulainsäädännön uudistamista, jotta se vastaisi paremmin digitaalisen toimintaympäristön vaatimuksia. Tavoitteena on vahvistaa vahinkoa kärsineiden asemaa.
Esityksellä pannaan täytäntöön vuonna 2024 annettu uusi EU:n tuotevastuudirektiivi. Tuotevastuussa on kyse siitä, kuka vastaa turvallisuudeltaan puutteellisen tuotteen aiheuttamasta vahingosta.
Hallituksen esityksen mukaan tuotevastuu kattaisi jatkossa nykyistä selvemmin myös ohjelmistot ja digitaaliset valmistustiedostot. Samalla laajennettaisiin sekä korvattavien vahinkojen että korvausvastuussa olevien toimijoiden joukkoa. Esimerkiksi omaisuusvahinkojen nykyinen 500 euron korvauskynnys poistuisi. Näin myös pienet omaisuusvahingot voisivat jatkossa tulla korvattaviksi tuotevastuulain nojalla.
Vahinkoa kärsineen asemaa parannettaisiin helpottamalla vahingon ja tuotteen turvallisuuspuutteen osoittamista. Tietyissä tilanteissa voitaisiin olettaa, että tuote on ollut turvallisuudeltaan puutteellinen tai että turvallisuuspuute on aiheuttanut vahingon. Tällöin vahinkoa kärsineen ei tarvitsisi itse näyttää kaikkia näitä seikkoja toteen samalla tavalla kuin nykyisin.
Lisäksi parannettaisiin vahinkoa kärsineen mahdollisuuksia saada käyttöönsä vastapuolen hallussa olevia, asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä asiakirjoja ja muita todisteita. Lisäksi piilevissä henkilövahingoissa oikeus vaatia korvausta voisi säilyä jatkossa tietyissä tilanteissa jopa 25 vuotta.
Jatkossa myös Suomessa sallittaisiin niin sanottu kehittelyriskipuolustus. Se tarkoittaa sitä, että valmistaja tai muu tuotteen turvallisuuspuutteesta vastuussa oleva toimija voisi tietyissä tilanteissa vapautua korvausvastuusta, jos tuotteen turvallisuuspuutetta ei ole voitu havaita edes tuotteen markkinoille saattamisen tai käyttöönoton aikaan käytettävissä olleen tieteellisen ja teknisen tiedon kaikkein edistyneimmän tason perusteella. Kehittelyriskipuolustuksen salliminen tasapainottaisi valmistajien ja muiden toimijoiden muutoin laajenevaa vastuuta. Samalla se yhdenmukaistaisi Suomen sääntelyä muiden EU-maiden kanssa.
Lakien ehdotetaan tulevan voimaan 9.12.2026, jolloin uutta tuotevastuudirektiiviä on ryhdyttävä soveltamaan.
Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Jussi Päivärinne, p. 0295 150 122, [email protected]