09/25/2026 | Press release | Distributed by Public on 09/25/2026 05:57
Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon hallituksen esityksen luonnoksesta laiksi puolustuskeksintöjen salassapidon turvaamisesta.
Nykytilan keskeisistä haasteista ja sääntelyn toimivuudesta saa hyvän käsityksen. Esityksen vaikutusarvioissa tunnistetaan osa keskeisistä vaikutuslajeista, mutta turvallisuusvaikutuksia, rajat ylittäviä vaikutuksia ja yritysvaikutuksia tulee arvioida tarkemmin.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki puolustuskeksintöjen salassapidon turvaamisesta. Puolustuskeksinnöllä tarkoitettaisiin keksintöä, jonka salassa pysyminen on maanpuolustuksen kannalta välttämätöntä. Yritysten kannalta nykyinen maanpuolustuskeksintölaki ei kannusta maanpuolustukselle merkityksellisten keksintöjen patentoimiseen, sillä keksinnöt voivat joutua valtion pakkolunastuksen kohteeksi. Uuden lain mukainen viranomaisen päätös keksinnön salassapidosta rajoittaisi patentinhakijan oikeutta hyödyntää keksintöään vapaasti.
Arviointineuvosto katsoo, että vaikutusarvioissa tulee käsitellä salassapitomääräyksen vaikutuksia yrityksiin sekä kuvata, miten salassapitomääräyksen taloudelliset vaikutukset eroavat pakkolunastuksen perusteella maksettavasta korvauksesta. Miten salassapitomääräys ja siihen liittyvä korvausjärjestelmä vaikuttavat omaisuudensuojan toteutumiseen verrattuna voimassa olevan lain pakkolunastusjärjestelmään?
Arviointineuvosto katsoo, että esityksessä olisi perusteltua tarkastella tarkemmin ehdotettavan sääntelyn vaikutuksia kaksikäyttötuotteisiin ja -teknologioihin liittyvään innovaatio- ja liiketoimintaan. Miten sääntely voi vaikuttaa sellaisten teknologioiden kehittämiseen, kaupallistamiseen ja hyödyntämiseen, joilla on sekä siviili- että puolustuskäyttöä?
Lakiesityksen tavoitteena on parantaa suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä Naton jäsenmaiden puolustusteollisuuden markkinoilla ja lisätä yhteistyötä puolustusviranomaisten ja maanpuolustukselle merkityksellisiä tuotteita kehittävien yritysten välillä. Lakiesityksessä olisi perusteltua arvioida ehdotuksen mahdollisia vaikutuksia kansainväliseen yhteistyöhön, suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiin puolustusteollisuuden markkinoilla sekä arvioida rajat ylittäviä yritysvaikutuksia.
Lakiesityksessä on todettu, että uudistuksen myötä erityisesti puolustusteollisuuden alalla toimivat yritykset saattavat aktivoitua keksintöjensä patentoinnissa. Esityksessä tulee mahdollisuuksien mukaan arvioida uudistuksen vaikutuksia maanpuolustuksen näkökulmasta.
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu hallituksen esitysluonnoksesta laiksi puolustuskeksintöjen salassapidon turvaamisesta (hankenumero: TEM114:00/2025), jonka työ- ja elinkeinoministeriö toimitti arviointineuvoston käyttöön sähköpostitse 9.9.2026.
Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos noudattaa tyydyttävästi lainvalmistelun vaikutusarviointiohjetta. Arviointineuvosto suosittelee, että esitysluonnosta korjataan neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.
Lisätietoja: johtava asiantuntija Annika Collin, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö, p. 0295 160 589
Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, joka antaa lausuntoja hallituksen esitysluonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista. Se ei ota kantaa ehdotusten kannatettavuuteen tai poliittisiin ratkaisuihin. Lainsäädännön arviointineuvosto toimii valtioneuvoston kanslian yhteydessä.