04/07/2026 | Press release | Distributed by Public on 04/07/2026 00:38
Tekoälykumppani on aina saatavilla, ei tuomitse eikä vaadi mitään. Yksinäiselle tällainen kitkaton suhde voi tuntua houkuttelevalta. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että emotionaalisen tuen hakeminen tekoälykumppanilta voi ajan mittaan etäännyttää käyttäjiä heidän tärkeistä ihmissuhteistaan.
Aalto-yliopiston johtama tutkimus selvitti tekoälykumppanin käytön vaikutusta mielenterveyteen ja sosiaaliseen elämään kahden vuoden aikana. Tutkijat keräsivät laajan keskusteluaineiston verkkoalusta Redditistä ja haastattelivat tekoälykumppanien käyttäjiä. Tutkimus keskittyi virtuaaliseksi ystäväksi, mentoriksi ja jopa romanttiseksi kumppaniksi suunniteltuun tekoälychatbot Replikaan.
Tutkimuksen mukaan vuorovaikutus tekoälykumppanin kanssa voi tukea käyttäjiä, mutta samalla heidän kielessään alkoi näkyä lisääntyviä ahdistuksen merkkejä. Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Talayeh Aledavood kuvaa löydöstä paradoksiksi:
"Tekoälykumppanit tarjoavat ehdotonta ja väsymätöntä tukea, mikä on tietenkin houkuttelevaa ihmisille, joilla on sosiaalisia vaikeuksia. Mutta keinokumppani myös nostaa vähitellen kynnystä tosielämän ihmissuhteisiin, jotka ovat sotkuisia, arvaamattomia ja vaativat vaivannäköä. Kun aikaa kuluu, ihmiset lakkaavat pitämästä yhteyttä muihin", Aledavood kuvailee.
Tutkijat analysoivat lähes 2 000 aktiivisen käyttäjän julkista Reddit-toimintaa ja vertasivat heidän käyttämäänsä kieltä vuotta ennen ja jälkeen sen, kun he ensimmäisen kerran mainitsivat käyttävänsä tekoälykumppania. Tutkijat vertailivat samankaltaisia käyttäjiä ja erottelivat tilastollisilla menetelmillä tekoälykumppanin käytön vaikutuksia muista tekijöistä.
Tutkimus on yksi ensimmäisistä laajamittaisista pitkän aikavälin selvityksistä, joissa tarkastellaan tekoälykumppanien vaikutuksia mielenterveyteen syy-seuraussuhteiden näkökulmasta ja käyttäjien omiin kokemuksiin perustuen.
Replika-käyttäjien kieli Redditissä oli ristiriitaista, sanoo tohtorikoulutettava Yunhao Yuan Aalto-yliopistosta.
"Käyttäjien viestit keskittyivät paljolti heidän ihmissuhteisiinsa, mutta toisaalta niissä oli enemmän merkkejä yksinäisyydestä, masennuksesta ja jopa itsetuhoisista ajatuksista kuin verrokkiryhmissä", hän kertoo.
Tutkijat myös haastattelivat 18:aa käyttäjää. Haastatellut kertoivat kääntyvänsä tekoälykumppanin puoleen usein silloin, kun he tunsivat yksinäisyyttä tai surua, tai heillä oli vaikeuksia ihmissuhteissaan.
"Haastattelujen perusteella osallistujien suhde tekoälykumppaniin kehittyi samaan tapaan kuin ihmissuhteet kehittyvät: tunnetason luottamus syventyi vähitellen", Yuan kertoo.
Monille chatbotista tuli paikka avautua, hakea emotionaalista tukea tai harjoitella etukäteen vaikeita keskusteluja, esimerkiksi oman esihenkilön kanssa.
Tutkijat korostavat, etteivät tulokset anna lopullista vastausta siihen, onko tekoälyyn tukeutuminen tunne-elämän pulmissa hyödyllistä vai haitallista. Vaikutukset riippuvat voimakkaasti tilanteesta.
Aledavoodin mukaan käyttäjien ei pitäisi sokeasti olettaa, että se mikä tuntuu hyvältä nyt, on hyödyksi heidän hyvinvoinnilleen myös pitkällä aikavälillä. Teknologiat, kuten Replika, ChatGPT ja vastaavat järjestelmät, kehittyvät myös hyvin nopeasti. Ei siis kannata keskittyä vain niiden houkutteleviin puoliin, hän muistuttaa.
"Alamme vasta nyt ymmärtää, mitä virheitä teimme aikanaan, kun otimme sosiaalista mediaa käyttöön. Tekoälyn kanssa meidän täytyy olla fiksumpia ja varovaisempia. Emme vielä tiedä, mitä nämä järjestelmät tekevät meille", Aledavood sanoo.
Artikkeli "Mental Health Impacts of AI Companions: Triangulating Social Media Quasi-Experiments, User Perspectives, and Relational Theory" julkaistaan CHI 2026 -konferenssissa, joka on yksi johtavista tapahtumista ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen tutkimusalalla.